lauantai 27. maaliskuuta 2010

21.3 Peking, 2 Kolegas


2 Kolegas, komee venue


Viimeinen keikkapäivä! Varmaan turha sanoa aamun temposta paikasta toiseen enää näin loppuvaiheessa. Silti laitan tiivistetyn pläjäyksen: ”We take two taxis!”, ”Guitar, GUITAR!, bass, BASS! BIG LUGGAGE!”, töötti, renkaiden ulvonta, mahan murina, Janarin huonovointisuuden selkeä näkyvyys. Lento Shangaista kesti vain pari tuntia ja aika heilahti nopeasti, paitsi Janilla - jolla tuli puklu.

Olimme siis hyvin ajoissa Pekingissä, joten aikaa tuliaisten ostoon oli kosolti. Kiertuemagerimme vei meidät Silk Markettiin. Kaikki, jotka ovat käyneet Kiinassa, Thaimaassa tai missä vain tämmöisessä puljussa, tietävät mitä seuraava teksti tulee sisältämään. IHAN OIKEASTI! MITÄ HELVETTIÄ! Kaverit roikkuu käsissä ja laukuissa! Tinkaavat niin paljon, etteivät itsekään tiedä tavaroiden todellista arvoa! Syyllistävät! Nauravat! Pokailevat! Kehuvat komeiksi! Kysyvät naimisiin! Annan pienen esimerkin hinnoittelusta: Pehmolelu panda maksoi Kiinanmuurilla 30 rahaa. Infernossa tädit pyysivät täsmälleen samanlaisesta 380 rahaa. Lopuksi ostin tämän pandan ja toisen isomman yhteishintaan 100 rahaa. Seurasin muutaman länkkärin tinkaamista siinä pätsissä, jota ei siis oikeastaan ollut. Maksoivat sitten pauttiarallaa kymmenkertaisen summan kengistä ja muista tilpehööreistä! Heikillä oli kovin taktikointi. Tämä vellos nimittäin katseli kun velipoika tinkasi vartin kiivaasti ja osti sitten samaan hintaan heti perään. Ovelaa. Tunti tätä ruljanssia ja tuliaiset oli ostettu. Syömisen jälkeen pamautimme takaisin tuttuun hostelliin ja sieltä samalla vauhdilla kohti illan venueta.

2 Kolegas niminen keikkapaikka haiskahti baarilta, jossa laihat kiinalaismiehet hinkkaavat itseään strippaustankoja vasten. Totuus oli valitettavasti toinen. Tämä hylätyn tivolin suurta WC tilaamuistuttanut rakennus osoittautui varsin hyväksi keikkapaikaksi. Pa-laitteisto ja backline olivat erinomaiset. Paikan yleisökapasiteetti oli kolmisensataa. Ainakin edellisenä päivänä. Paul ilmoitti aamulla, että meillä on yksi lämppäri, Dalai Lamas nimeltään (se siitä Tiibetistä puhumisen pelosta). Checkin jälkeen tuli ilmoitus toisesta lämppäristä. Paikalle saapui myös Hesarin toimittaja, joka kyseli kuulumisiamme ja tunnelmia matkan varrelta. Haastattelun jälkeen selvisi, että myös kolmas lämppäri tulisi paikalle. Nonni. Siirryimme viereiseen muslimiravintolaan nauttimaan Tsing Tao ja pikkupurtavaa. Näitä herkkuja saimmekin nautiskella kohtalaisen pitkään, sillä jo ensimmäisen lämppärin aloitusaika venyi noin kolmella tunnilla. Tulisimme pääsemään lavalle joskus klo 01.00.

Bändimme oli koko illan kitannut 0,33 l Tsing Taoja, kun kokenut reportterimme törpötteli samaa ainetta järeästä 0,66 l pullosta. Jossain vaiheessa selvisi, että pieni ja iso pullo olivat samanhintaisia. Keljutti.

Viimeiselle ja spektaakkelimaiselle keikallemme saapui 10-20 ihmistä, joista ainakin puolet oli lämmittelyaktien jäsenistöä. Lavalla oli kuitenkin jälleen kerran hauskaa ja lämppärit janosivat yhteiskuvia sekä nimmareita.


Antilla riitti vientiä keikan jälkeen

Kiertueen vika keikka takana

Väsynyt ääniarkkitehtimme kävi keikanjälkeen tilaamassa olusen ja viskin. Selvisi, että kaikki oli meille ilmaista. Jengiä oli niin vähän, että lipunmyynnistä ja täten keikkapalkkiosta luovuttiin kokonaan ja omistaja pääti kompensoida tilannetta tarjoamalla bändille loputtomasti virvokkeita.



Selvisimme kuitenkin suhteellisen ajoissa takaisin hostellille. Muut tilasivat "aulabaarista" yhteensä 10 isoa pulloa Tsing Tao, kun itse puolestani ryhdyin finanssipuolenselvittelyyn Paulin kanssa. Paikallisen ATM politiikan takia emme saaneet nostettua tarpeeksi massia kiertuemanagerillemme ja jäimme hänelle 9000 rahaa pystyyn. Mies ei kuitenkaan ollut millänsäkkään. Lupasimme hoitaa rahat tilille Suomesta käsin.

Snipe Drive, Larry's Pizza ja Dalai Lamas. Tsing Tao motherfuckers!

-Heikki ja Antti

perjantai 26. maaliskuuta 2010

20.3 Shanghai, Yu Yin Tang

Aamu Wuhanissa alkoi tuttuun tapaan: liian aikainen herätys, taksien kalastelu, kiireellä juna-asemalle ja ajan tappamista junassa. Itselläni oli jostain syystä harvinaisen tuskainen matka. Muut kurpat saivat käpertyä toistensa turvallisiin kainaloihin, kun itse puolestani istuin joka asemalla vaihtuvien kiinalaisten puristuksessa. Nukkuminen oli lähes mahdotonta, mutta jos vahingossa sattui nukahtamaan, oli palkintona ainostaan painajaisia.

Viimein saavuimme Shanghaihin ja sinne pääsyä olikin odotettu! Tämä Pekingin väkilukua isompi, mutta pinta-alaltaan pienempi kaupunki oli korkea, todella korkea. Rakennukset olivat päätä huimaavia. Aikataulumme oli silti jälleen erittäin tiukka. Junasta hotelliin, hotellista ruokailuun, ruokailusta soundcheckkiin.


Katukuvaa


Klubilla oli hieno seinä, mut noi jätkät pilas kaiken

Ennen keikkaa oli järjestetty haastattelu. Tämä haastattelu tehtiin englanniksi allekirjoittaneiden kanssa maailmannäyttelyyn ja nettiin. Haastattelussa kysyttiin muun muassa meidän Shanghaista saamaamme kuvaa, vaikkakin olimmekin olleet kaupungissa vasta 2-3 päivää. Kysymys kuitenkiin sivuutettiin, koska ilmoitimme olleemme itseasiassa kaksi tuntia paikalla. Haastattelu meni kuitenkin maailmanmiehiltä leikiten läpi. On kuitenkin tullut kierreltyä Kiinaa tässä, Suomessakin on keikkoja tehty ja ollaan kävelty stadioneiden ohi (lorinaa korvien välissä). Haastattelijat ilmoittivat myös, että kuvaavat muutaman kappaleen verran keikkaa (virtaus siirtyy alaspäin).


Bändi hengaa bäkkärillä...


... ja jengii kertyy odottamaan

Parisataa ihmistä vetävä Yu Yin Tang keikkapaikka oli lähes täynnä, mutta Wuhanin monnisirkusta oli vaikea panna paremmaksi! Bongasimme yleisöstä noin viisi suomalaista ja kuulemma suurlähetystöä oli paikalla myös. Meille oli ilmoitettu, että yksi paikallinen lämppäri tulee paikalle. Tämä bändi oli mukavaa poppia ja pojilla oli raikas meininki lavalla. Oman tuhnuttelun jälkeen tuli ilmoitus, että meidän jälkeen soittaa vielä yksi bändi. Tässä vaiheessa yleisö oli jälleen taikonut itsensä jollain konstein ulos ja pois näkyvistä. Lavalle kapusi yhteisiältään noin 300-vuotias bändi joka alkoi suoltaa huuliharppu-/rekkarokkia, tosin gubbethan veti erittäin tyylikkäästi ja taitavasti. Lähdimme lipumaan kohti hotellia. Osa meni syömään, osa nukkumaan. Aamulla tulisi olemaan jälleen siihen tavalliseen aikaan herätys ja taksikyyti kohti lentokenttää. Ai-ai-ai…. Särkee, särkee, mut ei se mitn. Morje, morje. Exactly. Janari.



-Heikki ja Antti

tiistai 23. maaliskuuta 2010

19.3 Wuhan, VOX

6.30 herään hotellin palohälytykseen. Kyseessä ei ollutkaan palohälytys vaan Pasin puhelimen ei niin lempeä herätysääni. Rutiiniksi muodostuneen kiireen saattelemana saavumme hotellin aulaan jossa muut Kurpat ja Paul jo odottivatkin. Kaksi taksia alle ja juna-asemalle.

McDonaldsin tai KFC:n sijaan päätimme nauttia aamupalan asemalla. Antti haki koko ryhmälle wieneriä muistuttavat pullat joissa oli nakki. Itse tyydyin mielihyvin repusta löytämääni veteen.


Näkymä hotellin ikkunasta

Noin viiden tunnin junamatkan ja aseman monnitungoksen jälkeen saavuimme hotellille pimeällä kanamuna-vanilla noin kello 13.00. Kuskin löydettyä matkakorvausta vastaavan kuitin hansikaslokerostaan kirjauduimme hotelliin ja nautimme runsaan kiinalaisen lounaan. Vapaa-aikaa jäi lounaan jälkeen ennen soundcheckiä nelisen tuntia, joten osa meni hotellille koisimaan ja osa tutustumaan Wuhan-kaupungin elämään.

Ilma oli mitä mahtavin (aurinkoinen +27) joten Uula, Heikki, Ktimi ja Big Pepper (allekirjoittanut) päätimme kokea Kiinan toiseksi suurimman järven tourmanagerin suosittelemana.


Janari, Leksa, Tuula Kiinan toiseksi suurimman järven poustaajat, Ktimi kameran takan

Taksin kuljettamana saavuimme järvelle, mutta emme epäonneksemme olleet ainoat paikan päällä. Äänitaiteilija Uula saikin loistoidean: reppu täyteen taskulämmintä paikallista ja sähkövene vuokralle. Hintaa botskille kertyi euro mieheen tunnilta. Mahtavien maisemien ja venkulan mollukan helliessä kuontaloitamme väistimme mm. yhden miinan, kolme monnivenettä sekä ihmettelimme ränsistynyttä saunarakennusta keskellä järveä.


6€:n temppeli, ei oo näil liksoil varaa panostaa


Selkää temppelille, Snipen levyt - levyalekamaa

Wuhanin VOX:sta olimme kuulleet ylistäviä kommentteja paikan, yleisön sekä äänentoiston suhteen. Kahden lämppärin jälkeen kipusimme lavalle ja se sitten taisi olla se joku kolmas kappale, jolloin tunsin typerän virneen kasvoillani - katselin noin kolmensadan kiinalaisen mylvivän, pomppivan ja kiljuvan. Monneja valui parvelta alas lavan eteen. Meininki oli sitä luokkaa, että silmät sulkiessa pystyi kuvitella musiikkibisneksen olevan ihan ok juttu.


No huh huh..

Keikan loppumetreille oli sovittu, että kiertuemanageri toisi videokameran lavalle ja kuvaisimme tämän yhden uran huipentuman… mutta toisin kävi. Paul saapui kuin saapuikin lavalle ison huudatuksen jälkeen ja ilmoitti Heikille kuiskaten: ”There´s no battery”. Perhana soi äänekkäästi. Heikki kuitenkin otti tilan haltuun, osoitti kameralla yeisöä ja töräytti ilmoille: ”Everybody scream!” ja yleisöhän huuti kuin monni grillissä. Joten mitään ei saatu tallennettua. Pojat on vieläkin vain pelkkää puhetta.





Mykistävän keikan jälkeen jäimme istumaan VOXin edessä sijaitseville portaille. Hetken kuluttua "faneja" rupesi hääräämään ympärillä kuvia napsien ja yksi heistä totesi Timille: "Your sweat came all over me!!" - viitaten keikan hikiseen rättitukan heilutukseen.





Tovin katsottuamme erittäin lahjakkaan katupaistinpannunkääntäjän taitoja Pasi päätti kokeilla ripulirajojaan. Rohkean ja erittäin komean isähahmon esimerkkinä muutkin ottivat annoksen tätä ”ehkä parasta tähän asti” olevaa härpäkettä kupillisen verran ja myhäilivät tsingtaosta soikeana. Oli tullut aika suihkun ja unien. Nukku-Matti otti tilan haltuun ja herätyskello oli viritetty kuudeksi…


Isukil on rahaa

Ps. Suomi Vs Kiina fussball ottelut päättyivät 4-1 VOXin päheissä tiloissa. Imekää Kiina sitä!

Jan & Ktimi & Andy

18.3 Changsha, Coco Bar

Tässä ovat cowboyt saaneet matkan varrella kummastella jänniä Kiinalaisia tapoja. Tässä niistä muutamia:

- Tenavien annetaan töräyttää tortut tai lirauttaa lätäkön juurikin sille paikalle, jossa tenava sattuu juuri hädän hetkellä olevan. Pikkulasten keskuudessa kovinta huutoa tuntuu olevan haaroista avonaiset housut, jotka helpottavat tärkeitä toimituksia. Eräänkin junareissun alkumetreillä takanamme istunut parivuotias kiinari lorotteli kunnon lätäkön lattialle ja keltainen neste valui tietysti kohti jalkojamme. Hajussakaan ei ollut valittamista.

- Varttuneemmat monnit tykkäävät mutustella junamatkoilla siemeniä, joiden kuoret on hyvä sylkeä pitkin lattioita ja vierustovereita kohti.

- Jonottaminen on barbaarien hommaa. Vaikka koittaa pitää bändin letkan kuinka tiiviinä tahansa, jostain löytyy aina monnin mentävä rako.

- Yskiminen, aivastelu ynnä muu köhiminen suuntautuu lähes poikkeuksetta lähimmän henkilön naamalle.

Mutta se niistä epäkohdista. Kaiken kaikkiaan jengi on aika leppoisaa ja ystävällistä. Kyllä täällä kelpaa kierrellä. Varsinkin kun oppaana on Paulin kaltainen ammattilainen, joka laittaa tarvittaessa ruotuun niin Kiinan kuin Suomenkin monnit.



Nukuttuamme pitkät ja makoisat unet hotellimme king size sängyillä oli jälleen vuorossa jo tutuksi tullut rutiini, kamat ja äijät kahteen taksiin ja töötti pohjassa juna-asemalle. Ravitseva McDonalds aamupala naamariin ja junaan. Luulimme nousevamme jälleen luodin kyytiin, mutta tällä kertaa vuorossa olikin hitaampi paikallisjunatyyppinen versio. Vaunumme oli täynnä erilaisia kanankappaleita hilpeinä imeskeleviä naisia ja meteli sen veroinen. Tunnelma oli kuitenkin katossa koko reissun ajan jonka vietimme kortinpeluun ja kaljanjuonnin merkeissä. Matka ei millään tuntunut loppuvan ja juna olikin lopulta 3 tuntia myöhässä. Tämä tarkoitti luonnollisesti sitä että saimme unohtaa soundcheckit ja herkuttelut paikallisten ruokien parissa ennen keikkaa. Eli asemalta taksiin, töötti pohjassa hotellille, KFC:n mädät burgerit naamaan ja keikkapaikalle. Paikan leppoisa pomo tarjosi meille kaljat ja hetken istuskeltuamme pääsimme nauttimaan lämppärin demosaundista.





Diarrhea Man 3. Syntymä.(Heikki)



Vähän ennen keikan alkua rupesi mahassani kuplimaan ankarasti ja ilmassa leijui sankka höröhörön vaara. Lähdin kiireellä etsimään lähintä vessaa. Kuppilan ainoa toaletti oli kusella vuorattu kaakelikäymälä, joka oli varustettu parilla pisuaarilla ja lattiareiällä. Koitin epätoivoisesti lukita toaletin ovea, mutta ruosteisesta lukosta puuttui pari ruuvia, eikä sitä ollut toivoakaan saada lukkoon. Retkimieli ei riittänyt kyykähtää lukitsematooman huoneen reiälle. Paikalle olisi saattanut tulla esim. pahaa aavistamaton fanityttö, joka olisi järkytyksen jälkeen todennäköisesti poistunut kuppilasta ja jättänyt koko keikan väliin. Kalsareiden kastumisvaaraa uhmaten lähdin hakemaan Anttia passiin ovelle. Vahingoniloinen solisti lähti ilomielin henkivartijakseni. Kerkesin juuri ja juuri saada housut kinttuihin kun höröhöröt pärähtivät lattiareikään. Seuraava ongelma oli, ettei vessan huuhtelu oikein pelannut. Silmiini osui kraanan alla ollut sininen ämpäri. Ristin käteni ja loin katseeni ylös taivaaseen. Laskin hanasta vettä ämpäriin ja heitin sisällön lattiakaivoon. Sotku siivottu ja parempi mieli. Sen siitä saa kun tiukalla kiertueaikataululla aamiaiseksi tajotaan McDonaldissa ja lounaaksi KFC:tä. Eihän sitä kovimmankaan cowboyn maha kestä. Diarrhea Man 3 oli syntynyt.



Keikka alkoi mallikkaasti, vaikka lavasaundeista ei juuri selvää saanutkaan. Ensimmäinen takaisku tuli, kun koko reissun ajan itsevarmuutta huokuneelta Janilta meni pakka sekaisin katkenneen kielen takia. Kielenvaihtaminen uuteen kitaraan ei meinannut sujua sen paremmin kitaristilta kuin ääniarkkitehdiltakaamme. Hätäpäissämme soitimme loveboathenkisen Can´t Take My Eyes Off You coverin, josta paikan omistaja kuitenkin hullaantui täysin. Jan soitti loput keikasta viisikielisellä ja hoiti tonttinsa mallikkaasti, vaikka pieni epävarmuus miestä kuulemma kaivelikin. Timi veti keikan tuttuun tapaan paljain jaloin ja meinasi jatkuvasti liukastella omaan hikeensä. Hauska veto ja jengi oli jälleen kerran hyvin messissä. Keikan jälkeen tuttu kuvio: nimmarit, kaverikuvat, Tsing Taot, nuudeliravintola, suihkuun ja nukkumaan.









Leppoisa valomiehemme


.Heikki ja Uula

perjantai 19. maaliskuuta 2010

17.3. Nanchang, Black Iron

Heikin syndet









Mun 27. Syntymäpäivä starttasi yöjunan kerrossängystä klo 10.00. Kunnon unet takana ja aikaa tutustua kaupunkiin. Asemalta tallailtiin hotellille täydessä taisteluvarustuksessa 25 minuuttia auringon hiostaessa tuskaisesti selkää. Anji- hotelli oli torakoita lukuun ottamatta erittäin jees. Suihkun kautta nauttimaan kahdeksan ruokalajin aamiainen/lounas. Olin ainoa, jolle ei jäänyt jälkiruuaksi tarjoiltuja mällipullia. Kerrankin meillä oli koko päivä vapaa-aikaa ennen illan velvollisuuksia.





Vaddat pinkeenä takas hotellille, josta päätimme Timin ja Uulan kanssa hankkiutua seikkailuun. Paul lähetti meidät taksilla jollekin ähtävyydelle toiselle puolelle kaupunkia. Nähtävyys osoittautui
temppeliksi tms., jonne pyydettiin 50 rahaa sisäänpääsystä. Räpsäistiin nopeet turistikuvat portin paremmalla puolella ja lähdimme jalkaisin etsimään taksin ikkunasta bongaamaamme paratiisisaarta keskellä jotain allasta tahi jokea. Vajaan tunnin verran kerkesimme pyöriä pitkin downtownin kuumia katuja ja arveluttavia slummeja kuitenkaan löytämättä seireenisaarta. Lopulta päädyimme vähän rehvakkaamman oloiseen kaupunginosaan, jossa paukkasimme sisään viiden tähden hotelliin. Täältä saimme tilattua taksin määränpäähämme.









Saarihässäkän vieressä oli hyviä kiskoja, joista saattoi ostaa turtunutta mieltä ja uupunutta kehoa virkistävää olutta. Jengi polskutteli saaren ympärillä polkuveneillä. Poijjaat tarjosivat
minulle lekottelupaikan veneen keulassa ja hoitaisivat itse rankan polkemisen. Paatin vuokra jaettiin luonnollisesti kolmeen osaan. Olo oli mahtava, kun sai lillua paratiisilammen hellien aaltojen ja lämpimän auringonpaisteen tuudittamana kevyeen euforiaan. Oli helppoa olla 27. Suosittelen polkuveneellä lillumista kaikille väsyneille matkamonneille.

Samaan aikaan toisaalla… Antti ja Pasi eivät jääneetkään hotellille vaan käyskentelivät käsikädessä puistossa. Pojat päättivät pistäytyä paikallisessa eläintarhassa. Saldo: yksi kuppainen panda, pallojen päällä tanssineita kissapetoja, lemmikkikoiria minihäkeissä, parit krokotiilit ja virtahevot, vaikuttava norsu ja kaikennäköistä muuta apinaa.




Panda nähty

Kun muut viettivät riemukasta kesäpäivää, Jan pysytteli visusti hotellihuoneen tarjoamassa suojassa. Hän oli edellisenä iltana saanut tittelin Diarrhea Man 2. Onneksi olo helpotti iltaa ja keikkaa kohti. Keikkapaikka oli erittäin päheä Black Iron –niminen punkluola. Seinät
oli tapetoitu julisteilla, lava oli kohtuu hyvän kokoinen ja yleisökapasiteetti jotain parin kolmen sadan luokkaa, jos tiiviisti pakkautuu. Isäntänä toimi hiljainen, mutta reilu metallipää. Keikka
starttasi iltamyöhällä ja paikalle oli kerääntynyt kiitettävästi jengiä. Tutuksi tullut kiinalaisten piirileikkiversio moshpitistä pyöri useaan otteeseen. Muutenkin jengi sekosi täysin ja saimme
ihastella kunnon poukkoilua ja villiä joraamista. Eturivin fanit olivat jatkuvasti tarjoamassa paperinenäliinoja, joilla musikantit saattoivat pyyhkiä vaikkapa naamalle roiskunutta olutta tai
litroittain valunutta hikeä. Paras yleisö tähän saakka, vaikka ei täällä yhtään huonoa yleisöä ole nähtykään. Nyt oli kuitenkin meininki maksimoitu.








Nimmareiden ja kaverikuvien jälkeen yleisö katosi taas muutamassa sekunnissa jäljettömiin. Paikalle jäi yksi brittiköriläs monenkirjavan ystäväporukkansa kanssa. Ryhmä koostui paikallisen yliopiston opettajista ja muutamasta oppilaasta. Britti oli kiertänyt kymmenen vuotta sitten Eurooppaa punkbändinsä kanssa. Olivat pistäytyneet jopa Nosturissa. Bändin nimi jäi hieman
epäselväksi.. Olisikohan ollut The Business tai jotain. Lähdimme Guinnessin toivossa koko porukan kanssa juhlistamaan Pyhän Patrickin päivää britin suosittelemaan lähibaariin . Guinnessia emme saaneet, mutta seura oli hyvää ja lauloivatpa vielä terassilla komean version
tunnetusta kappaleesta ”Happy Birthday Dear Heikki”. Hyvät synttärit!

Ps. Ryhmämme ei suosittele kiinalaista punaviiniä, joka maistuu mustaherukkamehuun sekoitetulta riisiviinalta.



.Heikki

15.3 Zhengzhou, 7 Live - 16.3 Nanjing, Castle



15.3. Zhengzhou,

Heräilimme kukin omasta monnipesästämme n.7.00 maissa luullen, että olemme jo perillä, mutta juna olikin n.2,5h myöhässä joten saavuimmelumiseen Pekingiin vasta 10.30. Härmäläiset olivat ihmeissään, kun asemalta poistumistunnelissa oli meidän lisäksemme noin Tampereellinen monneja ja vain yksi uloskäynti. Vihdoin päästyämme ulos, oli edessä
taas taksiruljanssi kohti läntistä juna-asemaa ja jo kauan kaivattua aamiaista. Hetken massiivista asemaa ihmeteltyämme ja nuudelit nautittuamme olikin jo aika nousta luodin kyytiin.



Pekingin räntäinen kurakeli vaihtui pikkuhiljaa luodin kiitäessä kesäisemmäksi, mikä nostatti tunnelmaa aikalailla. Seuraavaksi matkasimme kananmunan muotoisella ja kokoisella pimeällä taksilla hotelliimme. Timillä oli jo tässä vaiheessa ripulit kurkussa. Nopeat suihkut ja hampaidenpesut ja soundcheckkiin 7live nimiseen baariin. Höyrytetyt leivät naamaan ja show alkoikin saman tien.





Keikka oli jälleen hekumallinen. Vedon jälkeen kertuerasitukset eivät tuntuneet enää missää ja olo oli erittäin kevyt. Parit paikalliset börret namaan, kamat kasaan ja pihalle. Seuraavaksi tapahtui odottamatonta. Kiertuemanagerimme Paul sekosi täysin. Paul nappasi Antin megafonin kouraan ja nauhoitti siihen mm. ”Vittu”, ”Vituuuu” sekä Tsing Tao motherfuckers!”. Seremoniamestarimme oli aivan irti. Tätä showta jatkui koko matkan hotelliin…. Ja vähän hotellin aulassakin. Ei muuta kuin yömyssyjen jälkeen muutaman tunnin yöunille.




16.3. Nanjing


6.00 am herätys. Silmät turvonneina kohti juna-asemaa. Aamiaiseksi härski kanapuuro ála KFC aseman vieressä. Luotijuna pyyhälsi Nanjingiin neljässä ja puolessa tunnissa. Keikkapaikka Castle oli McDonaldsin alakerrassa ja kuulemma ainoa oikea baari koko
kaupungissa. Castle oli erittäin kellarimainen sekä ulkonäöltään että hajultaan. Soundcheck oli myöhässä, koska paikalla ei ollut mitään soittimia, eikä vahvistimia. Päälle tunnin jälkeen paikalle pamahti yksi kitaravahvistin, rummut ja bassovahvistin. Orkassamme soittaa kaksi kitaristia, joten meillä oli pienoinen ongelma. Onneksi tähänkin oli varauduttu jo oi maamme Suomi synnyinmaassa. Ääniarkkitehtimme oli napannut mukaansa pandoran laatikon, josta murahti Heikille särö. Porukkaa paukkui jo sisään, vaikka soundcheck oli vielä vaiheessa. Mutta ei se mitn! Nuoriso ajettiin ulos hetken päästä, jotta he
ostaisivat liput ovelta. Tämä tuntuu olevan default käytäntö tässä maassa.





Keikka oli timanginen taas! Sakkia riitti ja matteja tanssitti. Eturivistössä oli joraus erittäinkin kohdallaan! Keikan päätyttyä yksi muotitietoinen poika tuli lavalle ja halasi minua huutaen ”sank juu sank juu!”. Päätin kouraista reilusti tätä monnia vasemmasta pakarasta halauksen yhteydessä. Siirryimme ”fani häkkiin”, jossa tämä yllättävän hyvä pakarainen nuori mies osottautui varsin pippeleihin suuntautuvaksi monniksi, elikkä mikä mikä maan puska jesseksi. Meille tuli välittömästi keikan jälkeen ilmoitus, että juna-asemalle täytyy lähteä kymmenen minuutin kuluttua… NO HUH HUH! Kuvat räpsästiin, nimmarit skriivattiin ja levyt myyntiin Ennätystehdas tahtiin. Kurpat lähtivät taksilla töötti pohjassa asemalle ja voin sanoa että 3-10 peltikolaria oli lähellä. Hyppäsimme yöjunaan, joka osottautui erittäin mukavaksi verrattuna edelliseen. Tsing Taoa tai tämän
kilpakumppaneita ei meinannut löytyä, joten suuntasimme ravintolavaunuun. Vaunussa ei tarvinnut kauan olutta etsiä, sillä poliisi tarjoili joka kurpalle Blue Ribbonit. Tuli nukuttuakin tällä kertaa pauttiarallaa yhdeksän tuntia.

Antti,Heikki&Uula